lauantai 30. maaliskuuta 2013

The Way

























We are always waiting for something. 
For it to be weekend, to be finished school, till summer, till we are 18.
We are always waiting and what is sad, is we miss every beautiful moment in the 'present' because we spend our whole lives waiting for tomorrow and for the future. 
We end up skipping our whole lives and one day we will spend our last day waiting on a tomorrow that will never come.
STOP WAITING, LIVE.




keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

what if being happy is easier than you thought?

heyy!
kello on kuus ja mulla on jo nyt tylsää! koko ilta vielä eessä...

goodbye winter, hello spring! 
oon niin niin niin ilonen että on maaliskuu! se tarkottaa sitä että ollaan jo kevään puolella ja lähempänä kesää! vaikka tuolla on vielä hurjasti lunta maassa ja välillä mittari on vähän liikaakii miinuksen puolella ni eise mitään! ei enää kauaa! ja ens kuussa on varmasti paljon parempi olo myös! koska Justin!!! :3


you aren't going to get the butt you want by sitting on the one you have.
mä selailin tossa äsken mun sydämmettämiä WeHeartIt kuvia ja siellä oli sellanen kuva missä luki, my summer body is in progress!, ja sitte ajattelin siinä että kyllä! näin on, mutta sitte älysin että mulla oli pulla kädessä ja mussutin sitä ku mikäkii possu... mutta kuitenkiin oon yrittäny jumppailla yksinäni iltasin ja sitte ollaan Emmiinan kaa käyty pari kertaa salilla ni kyllä mä ainakin yritän! tulosta ei vielä näy mutta ei sen kuulukkaan heti! 




be fucking happy. enough said! ;)
being happy doesn't mean that everything is perfect. it means that you've decided to look beyond the imperfections.
eihän se voi olla niin vaikeeta olla onnellinen kuhan antaa itelleen mahollisuuden olla. niikun sanotaan, you want to be happy? BE. en vaan tiiä miten mä voisin edistää sitä, varsinkaan ku mulla on koulussa kaiken näköstä ja kaikki stressaa. mutta kyllä se siitä.
maybe not today, or tomorrow, or even in a year, but eventually things will turn up you will get better and be able to look back and say with relief "I made it."





I've learned that sometimes you just have to say is "fuck it" and just live!



en tiedä mitä pitäis kirjottaa! tylsyys on vaa niin suuri. 

saas taas nähdä että milloin jaksan kirjottaa uudestaa! viimeistää ens kuussa xd

nyt on kyllä niin tylsää ettei enää ees jaksa kirjottaa. vois vaikka kattoo vampyyrinpäiväkirjoja ;d 

heipparallaa!


perjantai 1. maaliskuuta 2013

Never lose hope!

Moikka! 

Koska oon päättäny olla täysin rehellinen, nii ajattelin tehä nyt tälläsen syvällisen postauksen ku ei niitä oo paljoo tullu tehtyä.


Lähi aikoina oon miettinny et kuinka paljon mun elämä on oikeestaan muuttunu siitä ku olin 12 vuotias. Vaikka musta tuntuu että mun elämä on aina samanlaista, joka päivä samat kuviot, nii silti ku kattoo taakseppäin ni huomaa että elämä muuttuu jollain tapaa joka päivä. sä kasvat, joko ulkosesti tai henkisesti. 


Muistan ku olin se meijän kaveriporukan viihdyttäjä, ja mulla oli pari hyvää ystävää, jotka enimmät on nyt menneisyydessä... Ku mä olin 12-13 mulla oli paljon unelmia, ja niistä mun perhe ties koska en lopettanu jankuttamasta. Sanoin että mä muutan Amerikkaan, ja jonain päivänä tapaan Jonas Brothersit. Mut nyt oon huomannu että ei se niin helppoa oo. Silloin kuulin monelta että etsä pääse koskaan Amerikkaa, etkä varsinka tapaa Jonaseita. Mut en oo vieläkää kadottanu sitä toivoa et ees joku päivä pääsen käymään Yhdysvalloissa ja elämässä mun unelmia. 


Muistan ku multa monesti kysyttiin et miks mä haluun mennä amerikkaan? Vastasin aina et entiiä, muuten vaa. Oli mulla oikeesti syy, totuus on että halusin alottaa alusta, halusin olla onnellinen. Enkä vieläkää kyllä tunne että voisin olla täällä suomessa täysin onnellinen, mut en myöskään tunne et mun on pakko muuttaa. Haluun vaa matkustella. Mut on se muuttaminen pois suomesta silti mun unelma, mutta ei suurin.
Kuka nyt ei unelmois onnellisuudesta? Uskon että kaikki on joskus ajatellu että haluu olla onnellinen.


13 vuotiaana kun mun äiti kuoli, ainut toivo oli että mä pääsen elämään mun unelmia joku päivä. Se piti mut pinnalla, ja tietyn lainen musiikki myös. Mä en osaa sanoa, että oliko se päivä kun äiti kuoli vai se päivä kun oli äitin muistotilaisuus, kauhein päivä mun elämässä. 


Mun heikkous on ku mä välitän liikaa. Välitän mun perheestä ja jos niillä ei oo kaikki hyvin ni huolehdin niittenkii puolesta vaikka ei ne sitä aina tiiä. Välitän mun ystävistä, parhaasta ystävästä. Välitän ihmisitä joita en oo ees koskaan nähny. Mua surettaa kaikki ne pienet lapset kehitysmaissa jotka nääntyy nälkää ja kuolee eri tauteihin koska ihmiset ei auta niitä. Mua surettaa jopa jos vanhukset on hitaita kävelemää ja kaikki teinit kiirehtii niitten ohi. Mä haluun aina auttaa, auttaa, auttaa ja vaan auttaa. Mut se ei oo aina hyväks. 


Vaikka mulla on noita heikkouksia ni totuus on että 2010 vuodesta lähtien joka päivä musta on tullu vahvempi, vaikka musta joskus tuntuu että oon tosi heikko että en enää kestä, ni silti oon noussu aina pinnalle ja hymyilly. Siitä oon ylpee. Mutta myös vuodesta 2010 lähtien musta on tullu uus ihminen. Ongelma on että en oo vielä oppinu päästämää siitä toisesta Jasmiinasta irti joka "kuoli" silloin 3 vuotta sitte. Mut ei se mitää, kyllä mä teen sen vielä joku päivä, sitteku se tuntuu oikeelta. 


Just nyt tällä hetkellä, Jasmiina 16 vuotta haluis tietää mikskä hakee yhteishaussa maanantaina... Mut se on vaikeeta koska Jasmiina ei usko että pääsee minnekkää kouluu... hahah

Toisaalta en usko että mun töytyis stressaa siitä niin paljon koska vaikka en pääsiskää minnekkää nii ei se maailma siihen lopu, eikö nii? Aina löytyy uus keino jatkaa tuleivasuutee.

Mulla ja mun perheellä on ollu rankka elämä, ja tiiän että ainaki kaks ellei jopa kolme, mun siskoista lukee tän postauksen ja haluun niitten ajattelevan niin että silti ollaan siitä kaikesta selvitty! ;)


mulla on prinsessa sänky nykyään :3








NYT Jasmiina 16 vee, tänä vuonna 17 mut ei mitii hätii siihen on vielä kauan aikaa..., uskoo että joku päivä seison siellä missä mun kuuluu seistä. Jossain puolen maailmaa tunnen että tässä ja nyt oon onnellinen. Ainut mitä mun tarvii kantaa kokoajan mukana on toivo. (ja rahaa, kännykkä, kotiavaimet... EIVAA (oompa mä hauska)) Elikkä kohti vanhoja ja uusia unelmia vaan! 

Tän postauksen idea oli että ei kannata koskaan menettää sitä toivoa kokonaa. Vaikka nyt tuntuiskiin että kaikki menee pielee niin, ties mitä sieltä kulman takaa tupsahtais huomenna :) 


Tähän loppuu haluun laittaa Demi Lovaton uuden biisin joka on ihan yyyyber hyvä! 



Heihei ja hyvää yötä! ja loppu lomaa niille joilla on loma <3 puspus ;*